Yhdysvaltain laivasto suunnittelee tilaavansa lisää super hornet hävittäjiä.

Yhdysvaltain laivasto on ilmaissut kiinnostuksensa tilata 80 kappaletta Boeing:n valmistamia F/A-18E-F Super Hornet hävittäjiä seuraavan viiden vuoden aikana.  Asia tuli ilmi Yhdysvaltain senaatin laivastoasioita käsittelevän alakomitean kuulemisessa.  Laivaston toimittamassa kirjallisessa todistuksessa laivastoasioita käsittelevälle alakomitealle todetaan, että laivasto kärsii parhaillaan hävittäjäpulasta jota pitää pystyä paikkaamaan nopeallakin aikataululla.

Alustavien suunnitelmien mukaan laivaston olisi tarkoitus hankkia vuonna 2018 yhteensä 14 super hornettia, vuonna 2019 olisi tarkoitus hankkia 23, vuonna 2020 ja 2021 luku olisi 14, ja vuonna 2022 olisi tarkoitus hankkia 15 super hornettia. Yhteensä koneita tulisi 80 ja hankinnan yhteisarvo olisi 7,1 miljardia yhdysvaltain dollaria.  Samaan aikaan uusien koneiden hankkimisen lisäksi laivaston olisi tarkoitus päivittää olemassa olevia Super Hornet hävittäjiä vastaamaan nykypäivän vaatimuksia.

Mikäli laivaston suunnittelema Super Hornet tilaus toteutuu tarkoittaa se tuotantohihnan aukipysymistä helposti vuoteen 2022 asti jonka lisäksi tuotantohihnan henkilökuntaa voidaan käyttää myös jo olemassa olevien laivaston Super Hornetien päivittämiseen.
Suomen kannalta tämä on positiivinen asia, koska tämä takaa tuotantohihnan aukipysymisen käytännössä siihen asti kun ensimmäisen suomalaisen uuden hx-hävittäjän pitäisi rullata ulos tuotantohihnalta.

Päivitys 17.6: U.S. Naval Institute News sivuston saamien tietojen mukaan tilausmäärä voi itseasiassa kasvaa.  Tarkkoja lukuja ei mainita, mutta oletettavaa on settä kyse on useista kymmenistä lisäkoneista.