Turku Airshow perjantain tilannepäivitys

Turun lentonäytöksen valmistelut jatkuivat perjantaina vilkkaina kun näytökseen saapuvia koneita tuli paikanpäälle pitkin päivää, myöskin näytöksen harjoittelu oli aktiivista pitkin päivää.

Sotilaslentokoneita valmistavat Saab ja Lockheed Martin järjestivät myös päivän aikana tiedotustilaisuutensa. Lockheed Martinin tilaisuus tosin sai lisäväriä kun Ruotsin ilmavoimien Saab Jas 39 Gripen lähti suorittamaan omaa harjoituslentoaan juuri samaan aikaan kun Lockheedin pohjolan kehitysjohtaja Yung Le piti omaa tilaisuuttansa medialle.
IMG_9297Lockheed Martinin Yung Le pitämässä lehdistötilaisuutta.

Tiedotustilaisuudessaan Yung Le toisti Lockheedin sanomaa, että tuotantolinja on auki ainaskin vuoteen 2030, Yhdysvallat on sitoutunut kehittämään konetta jatkuvasti jotta ns pahat kaverit olisivat kaksi askelta takanapäin, myöskin koneen stealth ominaisuuksia käytiin läpi summittaisesti.

Turkulainen toimittaja otti esille sen, että kone näkyy jo tutkissa johon Le totesi sen olleen tiedossa jo pitkään ja tämä ei ole ongelma koska jopa Yhdysvaltain omatkin tutkat näkevät sen tutkissaan. Se mikä tekee koneesta stealth koneen on kuulema sen ominaisuudet jotka estävät tutkalukitukset koneeseen ja vihollishävittäjät eivät myöskään näe konetta omilla tutkillaan.

Mielenkiintoiseksi Gripenin esityksen ajankohdan tekee se, että harjoittelun ajaksi oli osunut juuri kilpailevan lentokonetehtaan tiedotustilaisuus. Myöskin se asia pisti silmään, että Gripeni oli yrittänyt lähtöä jo tuntia aikaisemmin laihoin tuloksin.
IMG_9275Ruotsin ilmavoimien Gripen tekemässä lähtöä harjoituslennolle.

Päivän aikana saapuneista sotilaskoneista mielenkiintoisimman tilanteen aiheutti Yhdysvaltain euroopan ilmavoimien tankkerikoneen saapuminen ja koneen siirtyminen maanäyttelyyn. Koneen siirtäminen rullaustietä pitkin oli oma projektinsa johtuen alueelle rakennetuista aidoista.
IMG_9149

 

Lopuksi: Haluaisin kiittää Lockheed Martinin suomalaisia tiedottajia tällaisen ”amatöörin” päästämisen lehdistötilaisuuteen johon oli ennakkoilmoittautuminen. Muutaman kerran aikaisemmin on tullut nähtyä suomessa vastaavissa tilaisuuksissa suljettu ovi.  Allekirjoittanut tekee tätä vain rakkaudesta lajiin eli ilmailuun. Kiitos.

 

Vastaa