Turun lentonäytös – Lauantai, ensimmäinen yleisöpäivä

Turun lentonäytöksen ensimmäinen yleisöpäivä iskettiin käyntiin lauantaina.

Heti aamusta avattiin myös paikalle vieraaksi tulleet isot Yhdysvaltain ilmavoimien lentokoneet yleisölle jotka osoittautuivatkin päivän aikana pitkiin aikoihin suosituimmiksi kohteiksi suomalaisissa lentonäytöksissä. Päivän aikana jonot sekä Boeing C-17 Globemaster III ja Boeing KC-135. Parhaimmillaan C-17 koneeseen sisäänpääsyä jonotti jopa 200 halukasta.

Myös Lockheed Martinin esittelypisteellä oli päivän aikana tunkua joka osittain johtui puoliltapäivin iskeneen sadekuuron aiheuttamasta ”hyih vettä” reaktiosta, ilman sadettakin F-35 kiinnosti ihmisiä.

Saab:n jas gripen 39 esittelyteltalla oli myös päivällä kävijöitä, mutta rehellisyyden nimissä ei yhtä paljoa kuin Yhdysvaltalaisen kilpakumppanin teltalla.  Eurofighterin kävijämääristä on vaikea mennä sanomaan, koska he olivat päätyneet ratkaisuun jossa he laittoivat esittelypisteensä pystyyn VIP-telttaan johon ei ollut kaikilla pääsyä. Myöskin esittely oli rajattu pääasiassa median ja lentävien käyttöön.

Kesken päivää tullut pieni sadekuuro sotki todennäköisesti aikatauluja pikkaisen koska ohjelmasta jätettiin väliin esim Historic flight jossa Fouga, Mig-15:n ja Hawk olisivat tehneet yhdessä ylilennon lentokentän yli.

Mielenkiintoinen tilanne nähtiin myös Gripenin, F-16:n ja F-18:n ylilennon jälkeen kun Gripen päättikin tulla takaisin laskuun jotta saisi ns täyden huomion esitykselleen.

 

 

Vastaa