Ilmavoimat suoritti ylilentoja Puolustusvoimien lippujuhlapäivän kunniaksi.

Suomen ilmavoimat on suorittanut ison lento-operaation jonka aikana suoritettiin Puolustusvoimien lippujuhlapäivän ylilennot. Ilmavoimien ylilennot alkoi aamulla 09.01 Helsingin Hietaniemen hautausmaalla jossa Puolustusvoimien komentaja kenraali Timo Kivinen kävi suorittamassa seppeleen laskun sankariristille ja marsalkka Mannerheimin haudalle. Ylilennon hautausmaalla suoritti kellontarkasti Ilmavoimien sotilastaitolentoryhmä Midnight Hawks neljällä Bae Hawk suihkuharjoituskoneella.

Ylilennon jälkeen Midnight Hawks suoritti noin 10 minuuttisen taitolentonäytöksen hautausmaan läheisyydessä. Hautausmaalle ja sen läheisyyteen olikin saapunut satoja katsojia seuraamaan sekä ylilentoa, että sen jälkeistä esitystä.

Kuva: Puolustusvoimat

Myöhemmin päivällä Ilmavoimat suoritti historiallisen ylilentokiertueen joka kattoi Suomen suurimpia kaupunkeja niin etelässä kuin pohjoisessakin. Helsingissä päästiin nauttimaan kahdesta F/A-18 Hornet koneiden ylilennosta kun Tampere-Turku-Helsinki-Tampere reitin lisäksi myös Kuopio–Lappeenranta–Lahti–Kuopio lennon reitti saapui rannikolle asti, tämä reitti olikin lopulta muutettu muotoon Kuopio–Lappeenranta–kotka-Helsinki-Lahti–Kuopio.

Ilmavoimien ylilento-osasto suomen kartalla. Kuva: Ilmavoimat

Jokainen Helsingissä käynneistä lento-osastoista suoritti myös ylilennon Helsinki-Vantaan lentoaseman alueen yli. Midnight Hawks teki sen savut päällä kiitoradan yläpuolella muutaman sadan jalan korkeudessa. Yhteensä ilmavoimat oli laittanut ilmaan 32 hornet hävittäjää jotka kiersivät suomea neljän koneen parvissa. Vaikka kyseessä olikin ylilentojen sarja niin nyt suoritetut ylilennot hornet hävittäjillä toimi myös harjoituslentoina niin lentäjille kuin Ilmavoimien ilmavalvonnalle. Lennoilla osoitettiin myös julkisesti Ilmavoimien tapa puolustaa tätä maata. Hajautetusti neljän koneen parvissa.

Jokainen lento-osasto oli saanut itsellensä oman kutsun. Helsingin yli lensivät osastot June04 ja Day kun taas muualla suomessa lensivät osastos Flag, Happy, Nation, Defends, Whole ja FDF. Näistä syntyi sanoma FDF Defends Whole Nation, Happy Flag Day June 04 joka saattoi toimia myös viestinä ulos niin Suomen rajojen ulkopuolelle kuin tietyille tahoille jotka ovat olleet vaatimassa säästöjä puolustushankinnoissa.

Kuva: Ilmavoimat

Ilmavoimat tehosti myös sanomaansa julkaisemalla kuvia Rissalan lentotukikohdan kiitotieltä jossa seisoi odottamassa 16 F/A-18 hornet hävittäjää. Tällaisia kiitoradoilta otettuja niin sanottuja Elephant Walk tapahtumia ei ole totuttu näkemään suomessa.

Alla näet hävittäjäosastojen June04 ja Day lentoreitit Helsingin yllä.

Lento-osasto DAY:n reitti suuntasi Santahaminan ylilennon jälkeen kohti pohjoista mennen Malmin lentoaseman länsipuolelta ja siitä kohti Helsinki-vantaan lentoasemaa.

Kuvat: Puolustusvoimat ja Ilmavoimat