Japani tilaamassa hävittäjiä 40 miljardilla dollarilla

Japanin puolustusministeriö on käynnistämässä noin 40 miljardin Yhdysvaltain dollarin hanketta jolla maan ilmavoimille ollaan hankkimassa uusia hävittäjiä.  Reuters uutispalvelun välittämien tietojen mukaan hanke nytkähtäisi eteenpäin virallisesti heinäkuun puolivälin tienoilla, kunhan hankkeen ennakkoilmoittautumisen aikaraja on mennyt umpeen.

Hanke on yksi isoimmista hävittäjähankkeista vuosikausiin ja se on herättänyt kiinnostusta useissa alan toimioissa.  Ainaskin Boeing ja Lockheed Martin ovat olleet kiinnostuneita hankkeesta.  F3-hävittäjänä tunnettu projekti on japanin oma 5-sukupolven hävittäjään tähtäävä hanke jonka tarkoituksena on hankkia Japanin ilmavoimille noin 100 uutta hävittäjää jotka valmistaisi paikallinen Mitsubishi Heavy Industrie´s.  F-3 hankkeen testikone X-2 teki ensilentonsa huhtikuussa 2016

Japanin puolustusministeriö on myös tilannut ilmavoimille Lockheed Martinin F-35 häivehävittäjiä sekä tehnyt päätöksen ilmavoimien F-15 laivaston päivittämisestä.  Päätös uusista hävittäjistä tehdään vuoden 2018 aikana.

1200px-X-2_First_Flight
By JASDF – X-2(先進技術実証機)の初飛行結果について 防衛装備庁ホームページhttp://www.mod.go.jp/atla/pinup280422.pdf, GJSTUv1, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=48615530

Vastaa