Mistä tiedän, mistä saan tietoni ja kuinka tarkkaa se tieto on.

Avataampa hieman taustoja siitä miten saan, kerään ja tietyissä tapauksissa vahvistan tietojani. Seuraan päivittäin esimerkiksi twitterin välityksellä satoja eri henkilöitä ja tahoja joilla on jonkintason tietoa sotilasilmailusta, käyn myös lukemassa useita kertoja päivässä eri puolustusasioita seuraavia verkkolehtiä.

Allekirjoittaneen sähköpostiin tulee päivittäin ympäri maailmaa kymmeniä tiedotteita niin sotilaskonevalmistajilta, asevoimilta sekä viestintätoimistoilta. Ostan myös joka kuukausi eri ilmailu- sekä sotilasaikakausilehtiä noin 200 eurolla.

Miten sitten päiväni muodostuu? Mikäli allekirjoittaneella on työpäivä “oikeissa töissä” niin pystyn hyödyntämään joka päivä noin 6-8 tuntia alan seuraamiseen. Mikäli on vapaapäivä niin tuntimäärä voi huitelehtia jopa 15h tietämillä. Käyn myös ei virallisia keskusteluja aiheista niin entisten kuin nykyisten ilmavoimalaisten kanssa.

Vuosien saatossa olen oppinut ketkä on luotettavia ja ketkä ei niin luotettavia tahoja tietojen saannin suhteen. Tietojen varmistaminen on jokaisen toimittajan tärkein tehtävä sen jälkeen kun olet saanut haltuusi “uutisen”

Parhaillaan yritän esimerkiksi vahvistaa kohtuu kovanluokan uutista liittyen HX-hankkeeseen ja tunnetustihan tällainen uutinen on erittäin hankalaa vahvistaa.

Seuraavat sivuston on allekirjoittaneella erittäin ahkerassa seurannassa:
http://www.militarytimes.com
http://www.defensenews.com
https://www.airforcetimes.com
https://www.navytimes.com
https://news.usni.org
http://www.defencetalk.com
http://www.defenseone.com
http://aviationnews.eu/
https://www.shephardmedia.com
http://www.military.com
http://breakingdefense.com
http://nytkampfly.dk
https://www.marinecorpstimes.com