De telegraaf: Hollanti hankkimassa lisää F-35A hävittäjiä

Hollantilainen De Telegraaf lehti on uutisoinut perjantaina, että Hollannin ilmavoimille oltaisiin hankkimassa lisää F-35 hävittäjiä. Nyt suunnitteilla olevilla kaupoilla on tarkoitus vahvistaa sekä Hollannin, että Naton puolustusta. Hollanin hallitus on tekemässä isoja investointipäätöksiä joiden avulla maan vuosittaisten puolustusmenojen on tarkoitus nousta Naton suosittamalle 2% tasolle BKT.sta. 

Hollannin ilmavoimat on tilannut tähän mennessä 37 F-35A hävittäjää Yhdysvaltalaiselta Lockheed Martinilta.  Nyt suunnitteilla olevissa asehankinnoissa olisi tarkoitus hankkia Hollannin ilmavoimille 15 kappaletta F-35A hävittäjää lisää jolloin maan ilmavoimilla olisi käytössään 52 kappaletta hävittäjiä. 

Hollannin ilmavoimilla parhaillaan kaksi F-35A hävittäjää sekä hävittäjävalmistaja Lockheed Martinilla yksi Hollantilaisten tilaama F-35A hävittäjä joka teki ensilentonsa 15. joulukuuta Yhdysvaltain Teksasissa.  

Kuva: Frank Crebas / Lockheed Martin / Hollannin asevoimat