Norjan F-35 hävittäjät aloittivat Islannin ilmatilan valvomisen.

Norjan ilmavoimien F-35A hävittäjät ovat aloittaneet komennuksensa Islannissa jossa Norjan ilmavoimien on tarkoitus suorittaa Islannin ilmatilan valvontaa. Kolmen viikon varsinainen valvontajakso alkaa maaliskuun alussa. Tämä on ensimmäinen kerta kun Norjan ilmavoimien F-35A hävittäjät ovat suorittamassa tehtävää Norjan rajojen ulkopuolella.

“Se, että F-35-koneemme pystyy osoittamaan toimintakykynsä tällaisessa operaatiossa, on tärkeä virstanpylväs kohti täydellistä operointikykyä joka on tarkoitus saavuttaa vuoden 2025 aikana” toteaa Norjan ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Tonje Skinnarland ja jatkaa. “Tehtävät on samanlaisia kuin ne joita ilmavoimiemme F-16 hävittäjät ovat suorittaneet Bodø:n lentotukikohdasta käsin

Norja vastaanotti ensimmäisen F-35A hävittäjänsä marraskuussa 2017, alustavan operatiivisen kyvyn maan ilmavoimat saavutti F-35 hävittäjillä kaksi vuotta myöhemmin eli marraskuussa 2019. Norja on tilannut yhteensä 52 kappaletta Lockheed Martinin F-35A hävittäjiä joihin on asennettu laskeutumista helpottava jarruvarjo.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun F-35 hävittäjät ovat turvaamassa Islannin ilmatilaa. Vuonna 2019 myös Italia lähetti Islantiin Italian ilmavoimien F-35 hävittäjiä suorittamaan ilmatilan valvontaa.

Lockheed Martin F-35A on yksi ehdolla olevista monitoimihävittäjistä Suomen ilmavoimien seuraavaksi monitoimihävittäjäksi kun päätöstä tehdään vuoden 2021 aikana.

Kuvat: Norjan ilmavoimat / Norjan puolustusvoimat