C295M-sotilaskuljetuslentokoneiden suunnistus- ja tunnistusjärjestelmiä päivitetään

Puolustusministeri Jussi Niinistö valtuutti Puolustusvoimat tekemään hankintasopimuksen C295M-kuljetuslentokoneiden suunnistus- ja tunnistusjärjestelmien modifikaatiosta lentokoneiden valmistajan, Airbus Defence and Space S.A.U:n kanssa.

Modifikaatiolla täytetään EU-komission täytäntöönpanoasetusten vaatimukset, jotka ovat pohjana Euroopan uudistuville ilmatilan hallinta- ja valvontajärjestelmille. Vaatimukset edellyttävät merkittäviä muutoksia lentokoneiden yhteydenpito-, suunnistus- ja tunnistusjärjestelmille. Lisäksi modifikaatiossa päivitetään lentokoneiden lentoturvallisuuteen liittyviä järjestelmiä.

Hankinta liittyy puolustusvoimien ilmapuolustuksen ylläpidon kokonaisuuteen. Hankinnan kokonaisarvo on noin 4,2 miljoonaa euroa, ja toimitukset ajoittuvat vuosille 2018–2020.

Espanjalaisvalmisteinen C-295M on Suomen ilmavoimien suurin lentokone. Suomella on niitä käytössään kolme kappaletta. Koneita käytetään muun muassa puolustusvoimien materiaali- ja henkilökuljetuksiin kotimaassa ja ulkomailla ja ne ovat osallistuneet muun muassa kriisinhallintajoukkojen toiminnan tukemiseen. Koneet toimitettiin vuosina 2007 ja 2011.