Top Gun: Maverick:n traileri julkaistiin

Paramount Pictures on julkaissut kesällä 2020 julkaistavan Top Gun: Maverick elokuvan toisen trailerin. Ensimmäinen traileri julkaistiin neljä kuukautta sitten. Oheinen traileri tuo pikkaisen selvyyttä siihen, että miksi Tomppa oli pukeutunut lentäjien käyttämään painepukuun, mutta samalla traileri on herättänyt pikkaisen kysymyksiäkin ja muutamien entisten lentäjien keskuudessa jopa kritiikkiäkin.

Esimerkiksi elokuvassa mahdollisesti esitettävät harjoitustilanteet rikkovat selkeästi entisten lentäjien mukaan kaikkia sääntöjä joita Yhdysvaltain ilmavoimat ja laivaston noudattaa harjoittelutilanteissa. Myös trailerissa esitetty Pugatšovin kobra liike on muutamien youtubessa vlogia pitävien lentäjien mukaan sellainen ettei se onnistu sellaisenaan super hornetilla. Tietynlaisia versioita kobra liikkeestä kylläkin on olemassa joita esim ilmavoimat on esitellyt osana hornet näytösohjelmaa.

Kaikesta huolimatta: TOP GUN: MAVERICK:n traileri, olkaa hyvä.