BAE systems marssitti Pirkkalan lentotukikohtaan neljän maan suurlähettiläät ja kaksi eurofighteria.
Ilmavoimien HX-challenge käynnistyi torstaina 9.1.2020 ja ensimmäisenä testattavana on yhteiseurooppalainen Eurofighter jota suomen hävittäjähankinnassa edustaa brittiläinen BAE Systems. Satakunnan lennoston tiloihin Pirkkalan lentotukikohdassa oli perjantaina 10.1.2020 änkeytynyt 40-50 suomalaista ja ulkomaalaista toimittajaa. Tilaisuuteen osallistui myös Brittien, Saksan, Italian ja Espanjan suurlähettiläät.
Ilmavoimien osuudessa Eurofighterin mediapäivässä kerrottiin, että Puolustusvoimien puolelta Hx challengessa on mukana noin 200 henkilöä ja valmistajan ja brittien ilmavoimien puolelta noin 50-100 henkilöä. Puolustusvoimista väkeä on ilmavoimien ja logistiikkalaitoksen lisäksi myös maa.- ja merivoimista. Testilennot lennetään pääasiallisesti pohjanmaan yläpuolella.

Ei ole lentonäytös
Ilmavoimien edustajien mukaan HX challenge ei ole lentonäytös vaan täysiverinen testitapahtuma. Tästä johtuen Tampereen lentoaseman läheisyydessä on liikkumista rajoitettu. Ilmavoimat tosin on ottanut huomioon tapahtuman aiheuttaman kiinnostuksen jonka takia alueelle on luotu muutamia kuvauspaikkoja. Esimerkiksi Lentoaseman 1 ja 2 terminaalien väliselle alueelle on tuotu kontti jonka päältä voi kuvata. Sotilasilmailu.fi kävi testaamassa kontin Eurofighterin mediapäivän yhteydessä ja siitä voi toki kuvata lentoaseman liikennettä, mutta osa kiitotiestä jää ns pimeäksi.

Käyttöön 2025-2030
Ilmavoimien tilaisuudessa antamien tietojen mukaan valittu hävittäjä tulee ilmavoimien käyttöön vuodesta 2025 alkaen. Lentäjäkoulutus on tarkoitus aloittaa vuonna 2023-2024 välisenä aikana. Ensimmäisinä koulutetaan konetyypille suomalaiset kouluttajat. Tämän hetken tietojen mukaan IOC eli alustava operatiivinen kyky saavutetaan vuoden 2027 aikana ja FOC eli täydellinen operatiivinen kyky vuoden 2030 aikana jolloin ilmavoimat on siirtynyt täysin uuden kaluston käyttöön ja nykyiset Hornet hävittäjät on siirretty varastoihin odottamaan jatkokäyttöä eli museointia ja romutusta.
10 miljardia, eikä euroakaan enempää
Alkuperäinen 7-10 miljardin euron budjetti on muuttunut hankkeen aikana. Siinä missä alussa puhuttiin ja kirjoitettiin, että hinta on 7-10 miljardia on myöhemmin tehty periaatepäätös valtion puolelta jossa määriteltiin hankkeen maksimihinnaksi 10 miljardia euroa jonka sisälle pitää mahtua kaikki hankkeeseen liittyvät kulut, hankinnat sekä muut menot. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kyseisellä 10 miljardilla eurolla pitää saada hankittua hävittäjien lisäksi myös lentäjien koulutukset, uudet aseet, teknisen henkilökunnan koulutukset, varaosat sekä muutostyöt lentotukikohdissa.
Ilmavoimien edustajat teroittivat myös tilaisuudessa sitä, että uusien hävittäjien operointi on tapahduttava nykyisen puolustubudjetin puitteissa eli ilmavoimien osuus rahoituksesta ei saa kasvaa tulevaisuudessa.
Suurlähettiläät mukana
Iso-Britannian suurlähettiläs Tom Dodd kertoi mediatilaisuudessa, että Eurofighter ei ole EU kone vaan se on pan-eurooppalainen hävittäjä. Tällä kommentilla sekä BAE systems, että brittien hallinto pyrkii viestimään sitä, että brittien eu erolla ei ole mitään vaikutusta kyseiseen hävittäjään. Yhteistyö jatkuu kuten se on jatkunut tähänkin asti. Suurlähettiläs Dodd toi myös esille Suomen ja Britannian loistavat ja pitkät suhteet.

Italian suurlähettilään mukaan Eurofighter on puolestaan Italian ilmavoimien selkäranka. Kone on osoittautunut luotettavaksi ja se on ollut mukana operaatioissa aina Islannista Libyan operaatioihin. Saksan suurlähettilään mukaan hävittäjä on osoitus eurooppalaisen yhteistyön toimivuudesta. Saksan ilmavoimien on myös tarkoitus hankkia lisää Eurofighter hävittäjiä. Tämä tarkottaisi suurlähettilään mukaan sitä, että kyseinen kone on käytössä Saksan ilmavoimilla vielä 2050 luvulla. Espanjan suurlähettiläs puolestaan toi esille sen, että Eurofighter takaa espanjan itsenäisen ilmapuolustuksen ja sen, että kone on tuonut maahan tuhansia työpaikkoja.

BAE Systems tunnistaa suomen ainutlaatuisen sijainnin
BAE Systemsin John Rossall puolestaan avasi mitä Eurofighterin tarjous käytännössä merkitsee ilmavoimille. Suomi sijaitsee John Rossall:n mukaan ainutlaatuisessa paikassa ja BAE Systems on tunnistanut suomen ainutlaatuisen sijainnin. Eurofighter tarjous pitää sisällänsä hävittäjälentokoneen joka on rakennettu hyödyntäen viimeisintä teknologiaa jota on tarjolla eli kone on up to date siinä vaiheessa kun ilmavoimat vastaanottaa sen.

Valitsemalla Eurofighterin Suomi on myös osa tulevaisuuden eurooppalaista hävittäjäkehitystä ja Suomi pääsee osaksi ydintä joka kehittää eurofighteria. Suomi saa myös hallita itse lentokoneessa syntyvää dataa eli sitä ei ole pakko jakaa kenenkään kanssa. Kone voidaan myös kasata suomessa ja sen huolto myös tapahtuisi täällä. Suomelle myös siirrettäisiin teknologiaa eli käytännössä tulevaisuudessa Suomi voisi vaikkapa itse kehitellä oman puolustusteollisuuden avulla Eurofighteria vielä paremmaksikin.

Samaan aikaan kun ilmavoimat yhdessä BAE:n ja RAF:n eli Iso-britannian kuninkaallisten ilmavoimien suorittavat testejä Pirkkalan lentotukikohdasta käsin on Eurofighter julkaissut youtube-kanavallaan markkinointivideon aiheeseen liittyen. Videolla esitellään tehtäviä joihin Eurofighter voi joutua, yhtenä esimerkkinä on QRA tehtävät.
Artikkelikuva: Bae systems.