Ruska 23 on Ilmavoimien pääsotaharjoitus

Ruska 23 -ilmaoperaatioharjoitus järjestetään 25.–30. syyskuuta 2023. Harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 60 ilma-alusta ja noin 4500 sotilasta. Harjoituksessa koulutetaan ensisijaisesti Karjalan ja Satakunnan lennostojen kantahenkilökuntaa ja reserviläisiä. Reserviläisiä harjoitukseen osallistuu noin 2600. Harjoitukseen osallistuvat kaikki Ilmavoimien joukko-osastot. Lisäksi harjoitukseen osallistuu joukkoja Suomen kumppani- ja liittolaismaista.

Ruska 23 harjoituttaa koko Ilmavoimia. Harjoituksessa hyödynnetään monimutkaisia maalitilanteita, ja joukot harjoittelevat sekä ilmataistelua että taistelua tukikohdassa. Ilmavoimien hajautetun taistelutavan mukaisesti harjoitus hyödyntää useaa tukikohtaa ympäri Suomea. Harjoituksen päätukikohdat ovat Rissala, Pirkkala ja Rovaniemi. Harjoituksen aikana lennetään myös Tervon ja Vieremän maantietukikohdista. Lisäksi lentotoimintaa on Tikkakosken, Oulun, Kokkolan, Vaasan, Jämijärven, Porin, Joroisten ja Varkauden alueilla. Suomalaisia koneita tukeutuu myös Kallaxin tukikohtaan Ruotsissa. 

– Ilmavoimilla on osaava henkilöstö, korkea valmius ja moderni suorituskyky – ja Ruska 23 vahvistaa niitä entisestään. Harjoitus ylläpitää ja kehittää Ilmavoimien kykyä puolustaa Suomea yhdessä kumppaneiden ja liittolaisten kanssa, tiivistää harjoituksen johtaja, Ilmavoimien operaatiopäällikkö, eversti Karri Heikinheimo.

Lentotoimintaa ympäri vuorokauden

Suurin osa harjoitukseen osallistuvista ilma-aluksista on F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjiä. Niiden lisäksi harjoitukseen osallistuu Hawk-suihkuharjoituskoneita, Ilmavoimien yhteys- ja kuljetuskonekalustoa, Maavoimien NH90-kuljetushelikoptereita sekä kansainvälisten kumppanimaiden ja liittolaisten konekalustoa. 

Kumppani- ja liittolaismaista ilma-aluksia harjoitukseen osallistuu noin 10. Harjoituksessa on mukana lento-osastoja Ruotsista ja Isosta-Britanniasta. Ruotsi tuo harjoitukseen JAS-39 Gripen -monitoimihävittäjiä ja Iso-Britannia F-35-hävittäjiä. Ruotsalainen konekalusto tukeutuu harjoituksessa Pirkkalan tukikohtaan. Iso-Britannian kuninkaallisten ilmavoimien hävittäjät operoivat Queen Elizabeth -lentotukialukselta Norjan rannikolta eivätkä tukeudu Suomeen. 

Harjoituksen lentotoiminta alkaa maanantaina 25. syyskuuta kello 12 ja päättyy lauantaina 30. syyskuuta kello 15 mennessä. Maanantain ja tiistain lentotoiminta päättyy iltaisin kello 22. Keskiviikosta 27.9. eteenpäin lentotoimintaa on kaikkina vuorokaudenaikoina. Tukikohdissa toimintaa on ympäri vuorokauden koko harjoituksen ajan.

Ruska 23 -harjoituksessa on lentotoimintaa matalilla lentokorkeuksilla sekä yliäänilentoja, jotka lennetään yli 10 kilometrin korkeudessa mantereen päällä. Lisäksi harjoituksessa käytetään ilma-alusten omasuojaheitteisiin kuuluvia silppuja ja soihtuja. Silppu voi aiheuttaa vääriä säätutkahavaintoja ja soihdut voivat näkyä taivaalla hetkellisesti kirkkaina valoilmiöinä. Lisäksi maassa tapahtuva tukikohtatoiminta voi aiheuttaa melua.