Viikolla tapahtunutta
-Venäjän ilmavoimien SU-34 putosi keskiviikkona 21.10 Venäjän kaukoidässä. Venäjän ilmavoimien mukaan koneen miehistö selvisi onnettomuudesta ja ovat palanneet takaisin kotitukikohtaansa. Venäläisten viranomaisten mukaan kone oli harjoituslennolla Habarovskin aluepiirin alueella. SU-34:ssä ei ollut tietojen mukaan aseistusta mukana.
-Yhdysvaltain ilmavoimat on kehittänyt F-35A hävittäjiinsä kylmille alueille soveltuvan selviytymispakkauksen joka on sijoitettu heittoistuimen rakenteisiin. Kehitystyö tapahtui Eielsonin lentotukikohdassa joka sijaitsee Alaskan osavaltion alueella. Ensimmäiset uudet selviytymispakkaukset asennettiin F-35A hävittäjiin syys-lokakuun vaihteessa.

-Yhdysvaltain hallinto on lahjoittamassa Bulgarialle kaksi käytettyä F-16 hävittäjää jotka se on poistanut omasta käytöstään. Ilmoitus lahjoituksesta kerrottiin kun Yhdysvaltain ulkoministeriön apulaisvaltiosihteeri René Clarke Cooper jonka vastuulla on poliittis-sotilaalliset asiat. Lahjoitetut F-16 hävittäjät on tarkoitettu Bulgarian ilmavoimille harjoituskäyttöä varten. Nyt ilmoitettu lahjoitus vaatii Yhdysvaltain kongressin hyväksynnän.
-Brittein saarilla puolestaan RAF eli kuninkaalliset ilmavoimat on sulkemassa lähivuosina useita tukikohtiaan. Vuoden 2022 aikana RAF Scampton suljetaan. Tukikohdassa pitää majaansa Red Arrows jonka on tarkoitus siirtyä läheisyydessä olevaan RAF Waddingtonin tukikohtaan joka sijaitsee myös Lincolnshire:ssä. Red Arrowsien on tarkoitus siirron jälkeen käyttää edelleen RAF Scamptonin ilmatilaa.
Muita suljettavia tukikohtia on RAF Barnham jonka toiminta siirtyy RAF Honingtoniin vuoden 2022 aikana, RAF Henlow joka suljetaan vuonna 2023. Vuosien 2022 ja 2025 välisenä aikana puolestaan RAF Halton suljetaan. RAF Alconbury joka on Yhdysvaltain ilmavoimien käytössä suljetaan vuoden 2024 aikana, kaikki RAF Alconbury:n toiminta on tarkoitus siirtää RAF Croughtoniin jossa on parhaillaan Yhdysvaltain ilmavoimien toimintaa. Vuonna 2026 puolestaan suljetaan RAF Colerne. Tukikohtien sulkemisella säästyvät rahat on tarkoitus siirtää olemassa olevien tukikohtien kehittämiseen.
Lähteet: TASS, U.S Air force, U.S Embassy Sofia, Forces.net