Yhdysvaltain ulkoministeriö myönsi vientiluvan mahdolliselle Singaporen F-35 hävittähankinnalle
Yhdysvaltain ulkoministeriö on myöntänyt vientiluvan joka mahdollistaa Singaporen F-35 hävittäjähankkeen etenemisen. Singapore on hankkimassa maansa ilmavoimille F-35 hävittäjiä. Aluksi Singaporen on tarkoitus hankkia vain neljä F-35 hävittäjää, mutta nyt myönnetty vientilupa mahdollistaa vielä kahdeksan lisähävittäjän hakinnan.
Singaporen puolustusministerin aikaisempien kommenttien mukaan Singaporen on tarkoitus hankkia aluksi muutamia F-35 hävittäjiä joilla koulutetaan kouluttajat ja tehdään testilentoja. Testilentojen ja käyttökokemuksen perusteella on tarkoitus tehdä lopullinen päätös siitä, että montako F-35 hävittäjää hankitaan Singaporen ilmavoimille.
Singaporen ilmavoimilla on käytössään parhaillaan Lockheed Martinin valmistamia F-16 ja Boeingin valmistamia F-15 hävittäjiä.
Nyt myönnetyn vientiluvan arvo on kokonaisuudessaan 2.75 miljardia yhdysvaltain dollaria.
Lue myös
Lisää uutisia
Kanada julkisti F-35 Lightning II -hävittäjähankintansa
Kanadan hallitus on tänään julkistanut hankkivansa Lockheed Martinin 5. sukupolven F-35 Lightning II -hävittäjiä maan Future Fighter Capability Project -hävittäjäkilpailutuksen...
TŠEKIN ILMAVOIMILLE OLLAAN HANKKIMASSA F-35A HÄVITTÄJIÄ
Tšekin hallitus on päättänyt käynnistää neuvottelut Yhdysvaltain hallinnon kanssa F-35A hävittäjistä, asiasta ilmoitettiin 20.7 järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Neuvottelut F-35 hävittäjistä on...
Etelä-Korealainen KF-21 hävittäjä lensi ensilentonsa.
Etelä-Korealaisen Korea Aerospace Industries yhtiön kehittämä KF-21 Boramae on suorittanut ensilentonsa 19.7.2022. Ensilento tapahtui yhtiön Sacheonin tuotantolaitoksen yhteydessä olevalta Sacheonin...
Yhdysvaltain ilmavoimien F-35A hävittäjiä Porin lentonäytökseen.
Suomen ilmailuliiton kesän päälentonäytös joka järjestetään Porin lentoasemalla 18. -19.6.2022 viikonloppuna on saanut maanäyttelyynsä kaksi Yhdysvaltain ilmavoimien F-35A hävittäjää. Tämä...
Angolan ilmavoimat hankkii kolme Airbus C295 kuljetuskonetta
Angolan ilmavoimat eli Força Aérea Nacional de Angola on ilmoittanut tilaavansa kolme kappaletta Airbus C295 kuljetuskonetta. Nyt tilatuista kolmesta koneesta kaksi...
Unkarin ilmavoimat hankkii kaksitoista L-39NG suihkuharjoituskonetta
Unkarin Puolustusministeriön asehankinnoista vastaava johtaja Gáspár Maróth on ilmoittanut, että Unkari hankkii maan ilmavoimille kaksitoista kappaletta Aero L-39NG suihkuharjoituskonetta. Tilaus...