Kanada hankki Australiasta käytettyjä F/A-18 A/B “hornet” hävittäjiä.

Kanadan puolustusministeriö on ilmoittanut, että Kanadan ilmavoimille ollaan ostamassa Australiasta käytettyjä F/A-18A/B “hornet” hävittäjiä, samalla puolustusministeriö ilmoitti käynnistävänsä hankintaohjelman jonka tarkoituksena on hankkia ilmavoimille 88 uutta hävittäjää.

Käytettyinä Australiasta ostettavat hornet hävittäjät on tarkoitus saada käyttöön vuoden 2019 aikana. Nyt solmittu kauppa on arvoltaan noin 500 miljoonaa dollaria ja kauppaan kuului 18 hornet hävittäjien lisäksi myös varaosia.

Kanadan puolustusministeriön mukaan aikataulu uusien hävittäjien hankkimiseksi on seuraavanlainen. RFI Helmikuussa 2018, RFP keväällä 2019, päätös vuonna 2022, ja toimitukset alkaa vuoden 2025 aikana.

Toimitukselta: Kanadan soutaminen ja huopaaminen on nyt saanut jonkinlaisen välivaiheen kun päätös käytetyistä koneista tehtiin. Kanadan päätös ostaa käytettyjä koneita on tietyssä mielessä epäonnistumisen merkki niin nykyiselle kuin edellisille hallituksille.  Stephen Harperin hallitus teki päätöksen hankkia Kanadalle F-35 hävittäjiä vuonna 2010, tämä päätös ei kuiteskaan edennyt päätöstä pidemmälle eli sopimusta ei ikinä allekirjoitettu.  Myöhemmin Kanadan valtiontilintarkastaja / laillisuusvalvoja totesi, ettei hallitus ollut kertonut oikein tarkkoja lukuja mitä uudet hävittäjät tulevat maksamaan eri vaiheessa käyttöikää.  Nykyinen Kanadan hallitus on puolestaan ollut F-35 vastainen ja yritti solmia Boeing:n kanssa kauppoja superhornet hävittäjistä, mutta se tie meni tukkoon Boeing:n tehtyä valituksen Yhdysvaltain valtionvarainministeriölle Kanadalaisen Bombaridierin saamista valtiontuista.

Artikkelikuva: Staff Sgt. Perry Aston – https://www.dvidshub.net/image/1803808, Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=38968942

Kuva: U.S. Air Force photo by Senior Airman Matthew Bruch [Public domain], via Wikimedia Commons