Muutamia lisäyksiä Ylen aamutv:n lähetykseen

Sotilasilmailu.fi:n kävijämäärä on lisääntynyt tänään 29.5 aika rähähdysmäisesti. Normaaliin päivittäiseen kävijämääräämme verrattuna voidaan puhua jo 400% kävijämäärän lisäyksestä. Kiitos kaikille uusille vierailijoille ja mikäli kiinnostaa niin tervetuloa uudelleenkin.

Valitettavasti aamutv:n lähetysaika oli rajallinen, alkuperäinen ohjelma-aika aika allekirjoittaneen osalta oli 11 minuuttia johon toimittaja Nicholas Wancke sai hankittua lisäaikaa niin, että HX-hankintoja käsiteltiin 13 minuutin ajan.

Allekirjoittanut oli valmistautunut aamun lähetykseen koko viikonlopun ja muistiinpanoja joiden kanssa menin Ylen mediatalolle oli 8 sivullista. Muistiinpanoissa oli kaikenlaista infoa aina koneiden asejärjestelmistä, risteilyohjuksista, kiinnityspisteistä lähtien joihin saa ohjuksia.  Jokaisen koneen kohdilla oli 3-4 hyvää puolta ja 2 huonoa puolta.

Valitettavasti huonojen puolien esittely jäin pikkaisen puolitiehen. Esimerkiksi Ylen facebook sivuille oli tullut palaute jossa haastattelua pidettiin F-35:n lobbauksena. Sen verran pitää sanoa, että taisin lytätä oikeasti kaikki hävittäjät tavalla tai toisella.

Rafalen ongelma on oikeasti hävittäjän liian Ranskalaisuus, kone on sisäsiittoinen ja kaikki tiet vievät oikeasti Pariisiin. Tähän kun yhdistetään Ranskalainen ylimiellisyys niin ollaan aika huolestuttavilla vesillä.

Eurofighterin ongelmat on oikeasti ollut koneeseen tehdyt vähäiset päivityksen, mutta BAE Systems on ottanut härkää sarvista kiinni ja tätä menoa vuonna 2021 kun Suomi tekee päätöksen niin koneen pitäisi olla lähes vastaavalla tasolla kuin muutkin tarjokkaat.

Boeing:n Super Hornetin ongelma oikeasti on tuotantohihnan kiinnimeno. Mikäli tuotantohihna menee kiinni samantien kun Suomi on saanut omat koneet pitää meidän tehdä tiettyjä isoja investointeja eli hankkia kohtuu isoja varaosavarastoja. Ilmavoimat joutui jo tekemään sen nykyisten hornettien osalta eli muutama vuosi sitten ostettiin isolla rahalla tiettyjä varaosia jotta operointi voidaan taata vuoden 2030 loppupuolelle.

Saab Gripenin E:n ongelmat on oikeasti ollut liian pienet tilaismäärät. Ruotsin ja Brasilian on tilannut koneita yhteensä 96 kappaletta. Käytössä olevien gripen hävittäjien määrä on parhaillaan 158 kun taas koneita on rakennettu 248 kappaletta.

Ja joukon viimeisenä, ameriikanrauta eli F-35. Konetta markkinoidaan stealth koneena eli tutkassanäkymättömänä. Se ei ole sitä, kone näkyy tutkissa heikosti. Myös Lockheed Martinin systeemi jossa jokainen maa maksaa yhtiölle tiettyjä korvauksia joka vuosi on allekirjoittaneen mielestä hämärä. Osta 100 miljoonan euron kone ja maksa sen jälkeen pakkomaksua jotta kone saisi huoltoja ym muita päivityksiä.  Kuvitellaan tilanne jossa ostat Mersun ja mersu ilmoittaa, että sun pitää maksaa joka vuosi 2000 euroa, että saat varaosia ja varaosia ja päivityksiä saa vain mersulta.

13 minuuttia oli lyhyt aika vaikka alunperin pelkäsin, että juttua riittää vain 6 minuutiksi, Nicholas Wancke totesi lähetyksen jälkeen, että menipä aika nopeasti ja tähän olisi voinut käyttää helposti jopa 40 minuuttia lähetyksestä.

Pienenä ns kakunpalasena voisi sanoa, että ohjelmassa oli tarkoitus myös käsitellä Venäläistä vaihtoehtoa.

Ja ainaskin muutama virhe pitää korjata näin blogin välityksellä:
Kun puhuin Easa tutkasta niin tarkoitin AESA tutkaa. Ja kun puhuin hävittäjävalmistajan keksimästä termistä 5 sukupolvi niin oikeasti se termi on alunperin keksitty Yhdysvaltain ilmavoimissa. Tämä eräs hävittäjävalmistaja on vain ottanut kyseisen termin ns laajasti käyttöönsä markkinointimateriaalissa.