Israel hankkimassa lisää F-35 “adir” hävitäjiä

Israelin on hankkimassa lisää Lockheed Martinin valmistamia F-35i “Adir” hävittäjiä ilmavoimillensa. Asiasta on tarkoitus kertoa virallisesti lähiaikoina. Israelilaisten turvallisuuspolitiikkaa seuraavien toimittajien mukaan asiasta käydään keskusteluja maanantaina kokoontuvassa ministerikomiteassa. Israelin ilmavoimilla on parhaillaan tilauksessa yhteensä 50 F-35 hävittäjää.

Nyt keskusteluissa olevat lisähankinnat on tarkoitus toteuttaa vuoden 2024 jälkeisenä ajankohtana, viimeinen nykyisen tilauksen F-35 hävittäjistä on tarkoitus saapua Israeliin vuoden 2024 aikana.

Kuva: israelin ilmavoimat

Israel ei vastusta Yhdysvaltojen F-35 kauppoja Arabiemiirikuntien kanssa
Israel on aikaisemmin vastustanut mahdollisia Yhdysvaltain ja Arabiemiirikuntien välisiä F-35 asekauppoja, mutta Israelin hallinto teki asiassa täyskäännöksen käytyään keskusteluja asiasta Yhdysvaltain hallinnon kanssa, asiasta annettiin virallinen lausunto Israelin hallinnon puolelta viime perjantaina. Vielä syyskuussa Israelin pääministeri vastusti asekauppoja julkisesti, mutta tilanne on muuttunut sen jälkeen. Israel ja Arabiemiirikunnat solmivat rauhansopimuksen joka allekirjoitettiin Valkoisessa talossa syyskuun 15. päivä.

F-35i “Adir”
F-35i “Adir” perustuu Lockheed Martinin valmistamaan F-35A versioon, mutta siihen on tehty Israelin pyytämiä parannuksia joista kaikkia ei ole kerrottu julkisuuteen. Osa parannuksista liittyy elektronisen sodankäynnin varustukseen ja järjestelmiin jotka toimittaa Israelin ilmavoimille Elbit Systems

Artikkelikuva: By Major Ofer, Israeli Air Force רס”ן עופר, חיל האוויר הישראלי – Israeli Air Force, CC BY 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=55093316