Israel ostaa lisää F-35 hävittäjiä

Israel on päättänyt hankkia 17 kappaletta Yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin valmistamia F-35 hävittäjiä aiemmin tilaamiensa 33 F-35 hävittäjän lisäksi. Näin israelin tilaamien F-35 hävittäjien yhteenlaskettu määrä nousee 50:een.  Asiasta kertoi Israelin Pääministeri Benjamin Netanjahu jonka mukaan asiasta päättänyt hallituksen turvallisuusvaliokunta joka kokoontui 27.11 oli päätöksessään yksimielinen.

Israelin nyt ilmoittaman päätöksen myötä Israelin ilmavoimat voi tulevaisuudessa muodostaa F-35 koneistaan kaksi laivuetta.  Ensimmäiset Israelin ilmavoimien F-35 “Adir” koneet lentävät Israeliin joulukuun alkupuolella.

Ensimmäinen Israelin ilmavoimien F-35 esiteltiin yleisölle ja medialle kesäkuun 22 päivä jolloin Israelin puolustusministeri esitti arvailuja, että on tilausmäärän kasvattaminen voi tulla mahdolliseksi lähiaikoina.

 

F-35 on ehdokas Suomen ilmavoimien F/A-18 Hornetien seuraajaksi.

Lue myös:

Israelin ilmavoimien ensimmäinen F-35 kone julkaistu

Kuva: Lockheed martin