Naton hävittäjälentokoneiden määrä Balttiassa lisääntynyt

Puolustusliitto Nato on lisännyt ilmapuolustuksen konemääräänsä Virossa ja Liettuassa. Naton mukaan järjestön jäsenvaltiot ovat tuplanneet ilmatilaa valvovien koneiden määrän alueella. Normaalisti Viron Ämarin tai Latvian Siauliai:n lentotukikohdissa on molemmissa neljä Naton jäsenvaltioiden hävittäjälentokonetta turvaamassa alueen ilmatilaa, mutta alueelle on nyt saapunut Yhdysvaltain ilmavoimien F-15 osasto joka koostuu kuudesta koneesta. Tanskan ilmavoimat puolestaan on siirtänyt Latviaan neljää F-16 hävittäjää.

Balttian ilmatilan valvonnan lisäksi Naton jäsenmaa Italialla on neljä Eurofighter hävittäjää Romaniassa, Alankomaat on puolestaan siirtämässä kahta F-35A hävittäjäänsä Bulgariaan ja Saksa on tehnyt päätöksen kolmen Eurofighterin lähettämisestä Romaniaan jossa heidän on tarkoitus tukea Italian ilmavalvontaoperaatiota. Myös muut Naton jäsenmaat ovat aktivoituneet kriittisten alueiden valvonnan suhteen, esimerkiksi Iso-Britannia on lisäämässä ainaskin maavoimiensa joukkoja itäisessä osassa eurooppaa, lentokaluston osalta päätöstä ei ole vielä tehty.

Yhdysvaltain laivaston lentotukialus USS Harry S. Truman on puolestaan välimerellä parhaillaan ja se on asetettu Yhdysvaltalaisten mediatietojen mukaan Naton alaisuuteen. Myös Ranskan ja Italian laivastojen lentotukialukset ovat aktivoitumassa ja liittymässä mukaan Neptune Strike 22 “harjoitukseen”