Reuters: Saksa pyytänyt luottamuksellisia tietoja F-35 hävittäjästä.

Kansainvälinen uutistoimisto Reuters on julkaissut uutisen jossa kerrotaan Saksan lähettäneen pyynnön Yhdysvalloille saadakseen luottamuksellisia tietoja F-35 hävittäjistä.  Saksan on tarkoitus korvata käytössä olevia neljännen sukupolven hävittäjiään vuosien 2025-2035 välisenä aikana.

Tietopyyntö jonka reuters kertoo nähneensä pitää sisällään tiedon jonka mukaan Saksan hallitus ei ole vielä valtuuttanut käynnistämään hankintaa. Tietopyynnön mukaan Saksan on tarkoitus aloittaa myöhemmin kuluvan vuoden aikana laaja tutkinta markkinoilla olevista vaihtoehdoista.

Reutersin tekemä uutinen herättää isoja kysymyksiä Eurofighterin osalta. Kun uutista lukee tarkemmin voi kiinnittää huomiota seuraavaan kohtaan: But military sources say buying the F-35 could make sense for Germany given steady declines in the cost of the U.S. jets, and technical challenges with the Eurofighter.

Eurofighter on ollut pikkaisen jäljessä tiettyjen järjestelmien osalta ja se on saanut kiinni kilpailijoita vasta viimeisen kahden vuoden aikana.  Saksan tekemä peliliike voi olla myös taktinen veto Eurofighterin valmistajaa ja muita kumppanimaita kohtaan, koneen pitää kehittyä tai…

Joka tapauksessa asia herättänee keskustelua ympäri eurooppaa ja voi vaikeuttaa Eurofighterin mahdollisia tulevia kauppoja.