Viro ei ota vastaan Yhdysvaltain lahjoittamia Sherba C-23B+ lentokoneita
Viron ilmavoimat ovat päättäneet etteivät ota vastaan Yhdysvaltain heille vuonna 2014 lahjoittamia Sherba C-23B+ kuljetuskoneita. Päätös tehtiin pitkien ja perusteellisten tutkimusten jälkeen joissa selvisi ettei tarjottuille koneille ole kysyntää Viron asevoimien keskuudessa.
Viron asevoimien tiedottaja Roland Murof kertoi ERR:lle että tutkimuksissa otettiin huomioon niin tekniset tekijät, ilmavoimien tarpeet sekä lopulliset käyttökustannukset.
Sherpa C-23B+ koneet on valmistanut Brittiläinen lentokonevalmistaja Shorts Brothers jonka omistaa Bombardier Aerospace.
Yhdysvaltain ilmavoimilla on ollut kyseinen kone käytössä vuodesta 1985 lähtien. Kolmen hengen miehistön lisäksi Sherpa C-23B+ pystyy ottamaan kyytiinsä 36 matkustajaa. Koneen maksimilentonopeus on 468km/h ja kantama noin 1900km
Lue myös
Lisää uutisia
Tanska siirtyi F-35 aikaan, ensimmäiset F-35-hävittäjät saapuivat Skrydstrupin lentotukikohtaan.
Neljä ensimmäistä F-35A-hävittäjää laskeutui tänään Tanskan kuninkaallisten ilmavoimien lennoston tukikohtaan Skrydstrupiin. Hävittäjien saapuminen vie maan puolustuskyvykkyyden uuteen aikakauteen. Tanska on...
Ilmavoimat osallistuu Air Defender 23 -harjoitukseen Saksassa Neljällä Hornetilla.
Suomen ilmavoimat osallistuu neljän F/A-18 Hornet -hävittäjän osastolla monikansalliseen Air Defender 23 -harjoitukseen Saksassa 12.‒23.6.2023. Kesäkuussa järjestettävä Air Defender 23...
Ilmavoimien F/A-18 Hornet -hävittäjät vierailevat Ämarin tukikohdassa Virossa
Neljä suomalaista F/A-18 Hornet -hävittäjää harjoittelee yhteistoimintaa Naton lento-osastojen kanssa ja vierailee Ämarin tukikohdassa Virossa 29.3.2023. Yhteistoimintakierrokset lennetään Baltian maiden...
Cobra Warrior 23 syvensi Suomen ja Ison-Britannian ilmavoimien yhteistyötä.
Ilmavoimat osallistui 6.‒24.3.2023 välisenä aikana Isossa-Britannissa järjestettyyn Cobra Warrior 23 ilmaharjoitukseen. Harjoitukseen osallistui Suomesta kuusi F/A-18 Hornet -hävittäjää jotka tukeutuivat...
Sveitsin F-35 hankinta joutumassa kansanäänestykseen.
Sveitsin päätös hankkia Lockheed Martinin valmistamia F-35A hävittäjiä on joutumassa Sveitsin kansalaisten päätöksen alaiseksi. Asiasta kertoi tiistaina vasemmistoliittoutuma joka on...
Iso-Britannian kuninkaalliset ilmavoimat rajoittaa Eurofighterien ja Red Arrowsien lentotoimintaa heittoistuinvian takia.
Iso-Britannian kuninkaalliset ilmavoimat eli RAF on ilmoittanut, että heidän on rajoitettava ei tärkeää lentotoimintaa Eurofighter Typhoon ja Red Arrows ryhmän...