Ilmavoimien Hornetit osallistuvat Virossa lentotoimintaharjoituksiin
Kaksi Suomen ilmavoimien Boeing F/A-18 osallistuu parhaillaan Virossa Ämarin tukikohdassa järjestettävään Rammstein Alloy lentotoimintaharjoituksiin. Harjoitus on jatkoa aiemmin järjestetyille Baltci Region Training Event(BRTE) koulutustapahtumille.
Ramstein Alloy -tapahtumissa Naton jäsen- ja rauhankumppanuusmaiden ilmavoimat harjoittelevat yhteistoimintaa Itämeren alueella käyden läpi erilaisia ilmavalvonta- ja päivystystoimintaan liittyviä skenaarioita.
Lentotoiminnan lisäksi harjoitellaan myös johtokeskusten ja lennonjohtoelinten yhteistyötä. Ilmavoimat on osallistunut vuodesta 2008 alkaen järjestettyihin, aiemmin BRTE-nimellä tunnettuihin koulutustapahtumiin useita kertoja.
Ilmavoimat osallistuu vuoden 2016 ensimmäiseen Ramstein Alloy -tapahtumaan kahdella Hornet-monitoimihävittäjällä. Hornetit ovat mukana lentokierroksissa, joiden aikana harjoitellaan ilma-aluksen tunnistamista ja käännyttämistä sekä ilmataistelua.
Tunnistus- ja käännytysharjoituksissa lentotoiminta tapahtuu Viron ja Suomen ilmatilassa sekä kansainvälisen merialueen yläpuolella. Ilmataistelua harjoitellaan Viron ja Latvian ilmatilassa.
Koulutustapahtuman aikana Hornetit käyttävät kotitukikohtanaan Rissalaa tukeutuen lentokierrosten aikaista polttoaine- ja muuta huoltoa varten Viron Ämarin lentotukikohtaan. Suomen lisäksi tapahtumaan osallistuu lentokalustoa Ruotsin, Viron, Belgian, Espanjan, Liettuan, Puolan, Saksan ja Yhdysvaltain ilmavoimista. Lisäksi mukana on Naton AWACS-ilmavalvonta- ja taistelunjohtokoneita.
First images of #NATO #RammsteinAlloy. A warm welcome to Ämari Air Base #Finnish Air Force! pic.twitter.com/hyDD70vdSM
— MoD Estonia (@MoD_Estonia) April 19, 2016