Sorry Paavo, olet väärässä. Ilmavoimien toiminta ei tuota valtavaa määrää päästöjä

Paavo Väyrynen väitti Yleisradion haastattelussaan, että ilmavoimien hävittäjien lentely tuottaisi valtavia määriä päästöjä. Asia herätti samantien keskustelua niin puolustusvoimien palveluksessa olevien kuin tavallisten kansalaistenkin keskuudessa.

Keskusteluun otti myös kantaa ilmavoimien tiedotuksen edustajia jotka julkaisivat mikä tilanne on tällä hetkellä oikeasti. Ja se ei ole sellainen kuin Paavo Väyrynen sen väittää olevan.

Vuonna 2017 Puolustusvoimien toiminnasta aiheutui 277 000 tonnia 
hiilidioksidipäästöjä, joka oli noin 0,5 % koko Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Tässä vaiheessa pitää myös muistaa se, että kaikki hiilidioksidipäästöt eivät ole ihmisten aiheuttamia vaan myös ihan luonnonvaraisetkin eläimet niitä päästelee, samoin myös maaperästä vapautuu kaikenlaisia kaasuja(ja nyt ei puhuta siperian routaperän sulamisesta)

Sotilasilmailun osuus päästöitä on Ilmavoimien tiedotuksen mukaan noin 0,2% koko suomen kasvihuonepäästöistä. Eli aikalailla häviävän pieni. Jos puolestaan katsoo puolustusvoimia kokonaisuutena niin päästömäärät ovat mitä todennäköisemmin pienentyneet tai pienenevät jos ja kun vanhaa neuvostovalmisteista ajoneuvokalustoa on päivitetty tai päivitetään.

Mikäli puolustusvoimat haluaa niin ainahan voidaan myös panostaa ympäristöystävällisiin energiantuotantotapoihin varuskunta-alueilla eli iskemällä muutamia aurinkopaneleita kasarmien kattoihin voidaan energiankulutuksen päästöjä vähentää.

Puolustusvoimat itsessään on yksi suomen suurimmista ympäristöjärjestöistä tietyssä mielessä. Esim vanhoja metsäalueita löytyy mitä todennäköisemmin pyssyfirman alueelta kuin metsähallituksen hallinnasta.

Eli sorry Paavo, tämä arpa ei nyt vain voittanut.