28.7.2020 tapahtuneen alueloukkauksen esitutkinta valmistui,

Rajavartiolaitos on tiedottanut 5.8, että se on saanut valmiiksi 28.7.2020 tapahtuneen alueloukkauksen esitutkinnan. Tutkinnassa on varmistunut, että kaksi venäläistä SU-27-hävittäjää loukkasi Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla. Rajavartiolaitoksen mukaan hävittäjät saapuivat Suomen ilmatilaan Porvoon edustalla kello 14.07. Lennettyään Suomen ilmatilassa noin yhden minuutin ajan ja 10 kilometrin matkan, hävittäjät poistuivat Suomen ilmatilasta. Syvimmillään koneet kävivät 600 metrin syvyydessä Suomen alueella.

Esitutkinnan valmistuttua on tapauksen tutkinnanjohtaja päätynyt esittämään syyttäjälle esitutkinnan rajoittamista. Esitutkinnassa ei ole selvinnyt ilma-alusten lentäjien henkilötietoja, eikä asiassa näin ollen ole mahdollisuutta nostaa syytettä ketään vastaan.

Venäläisten Su-27 hävittäjien lentoreitti 28.7.2020. Kuva: Rajavartiolaitos.

Venäjä kiistää ilmatilaloukkauksen
Venäjän puolustusministeriö on kiistänyt ilmatilaloukkauksen tapahtuman jo 28.7. Asiasta uutisoi silloin ensimmäisenä Venäjän valtiollinen uutistoimisto TASS. Tass:lle antamien tietojen mukaan neljä Venäjän laivaston Su-27 hävittäjää oli lennolla kohti Kaliningradin aluetta. Venäjän puolustusministeriön mukaan kyseiset koneet eivät loukanneet muiden valtioiden rajoja.

Onko pääkaupunkiseudun ilmatila oikeasti turvattu? Pohditaan hetki sitä. Suomenlahdella sijaitsee kapea kansainvälinen ilmatila Suomen ja Viron välisellä merialueella. Helsingin kohdilla kansainvälisestä ilmatilasta lentää hävittäjälentokoneella Helsingin yläpuolelle noin 2 minuutissa. Tämän tiedon on antanut ilmavoimat vuonna 2017 Uusimaa 17 harjoituksen aikana järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. Samaan aikaan kun Helsingin yläpuolelle pääsee muutamassa minuutissa kansainvälisestä ilmatilasta on suomen ilmavoimien lähimmät hävittäjät joko Pirkkalassa(12min lentomatka) tai Rissalassa(20min lentomatka)

Toki ilmavoimat näkee jo ennakolta sen, että tänne on matkalla hävittäjiä ja heillä on se tieto olemassa etukäteen, että onko kyseisillä lennoilla olemassa lentosuunnitelmaa. Tällöin ilmavoimat voi laittaa jo valmiiksi QRA koneet ilmaan tunnistamaan kohdetta.

Mutta, onko pääkaupunkiseudun ilmatila oikeasti hyvin suojattu? Kyllä ja ei. Voisiko sitä parantaa? Kyllä. Miten? Sijoittamalla QRA toiminnan lähemmäksi pääkaupunkiseutua tai sijoittamalla olemassa olevia ilmatorjuntaratkaisuja lähelle pääkaupunkiseutua sekä laittamalla ne ratkaisut 24/7 valmiuteen. Nämä ratkaisut eivät ole edullisia.