Astronautti John Glenn on kuollut

Yhdysvaltalainen astronautti ja entinen senaattori John Glenn on kuollut. John Glenn oli kolmas Yhdysvaltalainen astronautti joka lähetettiin avaruuteen, mutta ensimmäinen joka kiersi kiertoradalla maapallon ympäri.

Ennen uraansa Nasassa John toimi lentäjänä Yhdysvaltain merijalkaväessä osallistuen taisteluihin niin Korean sodassa kuin toisen maailmansodan aikana tyynenmeren alueella.
Korean sodan jälkeen hän palasi tukikohtaansa Patuxent Riveriin koelentäjänä. 16. kesäkuuta 1957 Glenn lensi Vough F8U “Crusaderilla” yliäänilennon Kaliforniasta New Yorkiin. Lento kesti 3 tuntia, 23 minuuttia ja 8 sekuntia.

Nasan astronautiksi John Glenn valittiin vuonna 1959 kun Mercury Seven ryhmä valittiin tiukkojen testien päätteeksi. Ryhmästä ensimmäisinä lensivät Alan Shepart ja Gus Grissom, mutta heidän lentonsa oli vain hyppäyksiä avaruuteen. John Glenn oli ensimmäinen Yhdysvaltalainen joka kiersi kiertoradalla maapallon ympäri vuonna 1962.

Kennedyn kuoleman jälkeen John Glenn erosi Nasan palveluksesta ja vuonna 1965 hän siirtyi merijalkaväen palveluksesta johtamaan Royal Crown Cola yhtiötä. Vuonna 1974 hänet valittiin Yhdysvaltain senattiin jossa hän palveli vuoteen 1999 asti.

John Glenn palasi hetkesi myös Nasa:n vahvuuteen vuonna 1998 kun hän lähti toiselle avaruuslennolleen 29. lokakuuta 1998 avaruussukkula Discoveryn lennolla STS-95. Lennon tarkoituksena oli muun muassa tutkia avaruuslennon vaikutuksia vanhuksiin. 77 vuoden ikäisenä Glennistä tuli vanhin avaruudessa käynyt ihminen. Glennin osallistumista kritisoitiin väittämällä sen olevan pelkkä PR-temppu.

John Glenn oli kuollessaan 95 vuotias