Yhdysvaltain ilmavoimien F-35A suoritti ensimmäisen taistelutehtävänsä

Yhdysvaltain ilmavoimien F-35A on suorittanut ensimmäisen taistelutehtävänsä huhtikuun lopussa. Ensimmäinen taistelutehtävä tapahtui Irakin valtion alueella jossa kaksi F-35A hävittäjää kävivät suorittamassa pommitustehtäviä 30 päivä huhtikuuta. Suoritetun taistelutehtävän aikana Yhdysvaltain ilmavoimat pommitti Isis terroristijärjestön tunneliverkostoa ja asevarastoa.

Aikaisemmin F-35 hävittäjät ovat suorittaneet taistelutehtäviä Israelin ilmavoimien toimesta F-35A hävittäjällä maaliskuussa 2018 sekä Yhdysvaltain merijalkaväen toimesta F-35B hävittäjällä syyskuussa 2018. Defensenews.comin mukaan nyt suoritettu taistelutehtävä suoritettiin Irakin pohjoisosissa sijaitsevalla Wadi Ashain alueella.

Yritys salata ilmasta ilmaan otettujen kuvien kuvauspaikka epäonnistui
Yhdysvaltain puolustushallinto julkaisi dvids-palvelussaan valokuvia F-35A hävittäjistä jotka olivat tehtävällä. Kuvat olivat päivätty iskupäivälle ja kuvanotto paikaksi oli merkitty “UNDISCLOSED LOCATION” joka kääntyy helposti suomeksi: tuntematon paikka. Vain muutama päivä kuvien ottamisen jälkeen twitterissä oli jo tieto, että Yhdysvaltain ilmavoimien F-35A hävittäjät oli kuvattu Syyrian ilmatilassa.

Kuvatut F-35A hävittäjät eivät lentäneet ns stealth versiona, koska kummassakin hävittäjässä oli käytössä rungossa kiinni olevat “palikat” eli Lunebergin tutkaheijastimet.

Kuvat: U.S. Air Force photo by Staff Sgt. Chris Drzazgowski